Kun käytin vanhan Proceed -päätevahvistimeni restaurointioperaatiossa, mainitsi operaation tehnyt Johan Riikonen, että hän vaihtoi samalla operaatiovahvistimet toisen mallisiin kuin vanhat. Sekä vanhat että uudet olivat Burr & Brownin valmistamia, edullisia muutaman euron malleja.

Johan kertoi myös, että noiden tilalle on olemassa paljon parempia, joskin myös sitten huomattavasti kalliimpia vaihtoehtoja. Emme kuitenkaan käyneet asiaa sen tarkemmin läpi, ja myönnän jopa unohtaneeni koko asian. Viikko sitten Johan laittoi minulle viestin, jossa oli linkit kolmen eri valmistajan operaatiovahvistimiin, jotka voisivat hänen mukaansa sopia hyvin päätteeseeni.

Kallein, johon sitten tietysti päätin investoida, oli Bursonin valmistama, melko massiivinen punaiseen muovikuoreen pakattu laitos jossa on sisällä kaksi pientä piirilevyä. Päätös hankinnasta ei ollut ihan helppo, sillä Bursonin piirit maksavat 147 € parilta.

Postin kulkemista odotellessani olen miettinyt testikuvion valmiiksi. Päätteeseen kiinnitetyissä johdoissa on kaikissa sen verran ylimääräistä, että saan vedettyä päätteen ulos räkistä ja avattua kannen. Siten piirien vaihto tapahtuu suhteellisen helposti ja nopeasti. Kuten aina, aion tehdä useamman testikierroksen sekä uusia että vanhoja piirejä käyttäen, jotta saan mahdollisimman kattavan kuvan tilanteesta. Yhden kuuntelun taktiikkaa en siis käytä nytkään.

Tositoimiin

Tasan viikon kuluttua tilauksesta saan kirjeen Ranskasta, ja illalla pääsen tositoimiin. Nyppään päätteen ulos johtoineen, ja irrotan kannen ruuvit. En kuitenkaan vielä lähde vaihtohommiin, vaan kuuntelen läpi liudan tuttuja testibiisejä jotta kuulojälki olisi mahdollisimman tuore. Wicker Man -leffan Willow’s Song, Annican Into Dark, Bruce Dickinsonin Navigate the Seas of the Sun, Ayreonin One Small Step, Opethin Windowpane, Therionin Summernigt City ja niin edelleen.

Sitten saavat vaihtotoimet alkaa. Avaan ensiksi kannen, ja maadoitan itseni. Alan ottamaan vanhoja piirejä irti. Tämä ei yllättäen olekaan ihan helppo operaatio, sillä sormin asia ei onnistu. Piirien molempien päiden lähellä on jotain muita komponentteja, sormet eivät mahdu nyhtämään piirejä irti. Onneksi minulla on varmaankin alunperin hammaslääkärin käyttöön ajatellut pihdit, niiden avulla vanhat oparit saa irti kannoistaan.

Aloitan uusien Bursonin operaatiovahvistimien asentamisen, mutta jostain syystä ne eivät meinaa millään asettua paikoilleen. Viimein tajuan, että ne ovat niin isot, etteivät mahdu yhtä pieneen tilaan kuin edeltäjänsä. Ne ottavat kiinni muihin komponentteihin. Onneksi Bursonien mukana tulleessa pienessä kotelossa on juuri tätä tilannetta varten ”korotuskannat”, joiden avulla Bursonit nousevat sen verran ylemmäs etteivät ota enää kiinni viereisiin komponentteihin.

Kansi päälle, power on ja kuuntelut alkavat.

En ollut yhtään miettinyt, mitä odottaa äänellisesti. En ollut myöskään googlettanut toisten kuuntelukokemuksia, kuten en vieläkään kun tätä juttua kirjoitan. Kun eräällä keskustelualueella olin kertonut hankinnastani, siellä luonnollisesti jo etukäteen ivailtiin tulevalla. Eihän näissä oikeasti mitään eroa voi olla. Just.

Ennen kriittisemmän kuuntelun aloitusta olen antanut musiikin soida Bursoneita käyttäen kymmenisen tuntia.

Päätän aloittaa Burson -konfiguraation kuuntelusession hieman kevyemmällä ja akustisemmalla musiikilla. Wicker Man -elokuvan soundtrackin hieno Willow’s Song soi todella kauniisti ja elävästi. Vasemmalta kuuluva akustinen kitara soi aiempaa selkeämmin, ja totuttua leveämmällä stereokuvassa. Huomaan myös bongaavani asioita, joihin en ennen ole niin kiinnittänyt huomiota. Äänikuvassa on lisää syvyyttä. Lupaava aloitus.

Bruce Dickinsonin soolouran hienoimpiin biiseihin kuuluva Navigate the Seas of the Sun jatkaa samalla linjalla. Edelleen tulee jostain ihmeen syystä kiinnitettyä huomiota asioihin jotka ovat ennen jääneet vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi alun meren aallot, ja jossain vaiheessa soiva särökitara, ne kuulostivat äänikuvassa erilaiselta kuin ennen. Omituista mutta totta.

En ole vielä kuunnellut musiikkia kovin analyyttisesti, vaan ennemminkin tunnustellen ja tuntien. Opethin Windowpane on vuosien varrelta jo niin tuttu biisi, että päätän alkaa tekemään hiukan tarkempaa analyysia. Biisin hieno sähköbasso toistuu elävästi ja tarkasti, matalammin ja sävykkäämmin kuin ennen. Voisi sanoa jopa mehukkaasti. Muuten biisin äänikuvassa huomaan taas kasvaneen resoluution, ja sitä myötä jotenkin helpomman kuuntelemisen. Kitarat soivat elämänmakuisesti ja herkästi.

Mielestäni resoluutiota voi olla ainakin kahdenlaista. Rasittavan tarkkaa, joskus jopa hivenen viiltävän raakaa tarkkuutta joka ei kuulosta miellyttävältä, vaan pakottaa kuulijan ikäänkuin vangikseen. Sitten on resoluutiota joka toimii kuuntelun helpottajana, tuo asioita esille painottamatta niitä liikaa, eikä ole rasittava. Tällaista resoluutiota ei tarvitse ”erikseen kuunnella”, vaan musiikki soljuu ja siitä huomaa erikseen höristelemättä monia asioita.

Bursonin tuoma muutos resoluutioon on jälkimmäistä. Musiikkia on helppo kuunnella, ja pinnistelemättä löytää uusia juttuja jotka aiemmin olivat jossain taaempana. Ollaan enemmän läsnä, auki ja syvällä äänikuvassa.

Jatketaan musiikinkuuntelua. CMX:n vanha klassikko Aura -albumilta, Ruoste, soi kauniisti ja jälleen leveästi. Jousia kuuntelee mielellään, niiden esillepano on nyt aiempaa selkeämpi. Mainiota.

Alan nyt olla jo niin innoissani päätteeni uudesta soundista, että alan soittamaan musiikkia sieltä täältä.

Ayreonin erinomaiselta Universal Migrator -levyltä tuttu, mainio One Small Step soi kerrassaan erinomaisesti. Bassosta löytyy aiempaa alempia kerroksia, akustinen kitara soi selkeästi, herkästi ja kauniisti. Varsinkin tässä biisissä kuulee suuren eron aikaisempaan.

Opium Warlordsin lähinnä bassoa ja kärinää sisältävä God in Ruins ei ole aiemmin kuulostanut tältä. Laulussa ei eroa huomaa niinkään, mutta soitinpuolella määräävä basso on saanut sävyjä ja ulottuvuutta huomattavasti aiempaa enemmän.

Therionin Abba-cover Summernight City soi aiempaa leveämmin, kitarat kuulostavat autoritäärisemmiltä, bassossa on aiempaa enemmän voimaa sekä sävyjä, ja äänikuvassa syvyyttäkin riittää. Kun kuoro, päävokalisti ja muut pillit tulevat mukaan, toisto ei lässähdä vaan meno jatkuu samanlaisella jylyllä ja voimalla. Tätä on ilo kuunnella! (Muistakaa käyttää jotain muuta kuin viralliselta Abba-coverlevyltä löytyvää versiota!)

The Shadowsin hauska rautalankapätkä Genie with the Light Brown Lamp tuo mukaan niin paljon aiempaa enemmän yksityiskohtia, että ei voi kuin hymyillä. Kivaa musiikkia, ja positiiviset soundit.

Suomalaisen hard rock -menneisyyden, Annican, loistava slowari Into Dark ei soundeiltaan esitä läheskään parasta mitä markkinoilta löytyy. Annican hieman käheää ääntä on kaiutettu liikaa, ja se menee normaalisti hieman muusiksi flyygelin kanssa. Mutta Bursoneilla ryyditetty Proceed onnistuu tekemään tästäkin äänitteestä kuuntelukelpoisen. Ei mitään äärimmäistä hifinautintoa, mutta monta askelta kuunneltavampi esityksestä on nyt tullut.

Ruotsalaisen death metal -legenda Hypocrisyn Worship on vuoden 2021 kovimpia julkaisuja. Levyltä löytyy juuri sopivassa suhteessa riuskempaa rypistystä, ja hitaampaa kuoloa. Peter Tägtgrenin uskomattoman hyvät, kameleonttimaiset murinavokaalit kruunaavat kakun. Levyn soundit ovat kohtuullisen, mutta eivät mitenkään poikkeuksellisen, hyvät. Alakerrassa riittää jytyä, mutta kitarat ja yläkerta ovat hieman epäselviä ja suttuisia. Onneksi Bursoneilla ryyditetty päätteeni tuo tähänkin tilanteeseen hieman apua. Bassossa on entistäkin enemmän ulottuvuutta ja voimaa, ja nyt särökitaravalleissa on enemmän selkeyttä ja ilmaa.

Kuuntelutuloksieni varmistamiseksi vaihdan vielä takaisin vanhat operaatiovahvistimet, kuuntelen suurimman osan samoista biiseistä, ja sitten Bursonit takaisin. Tulos on identtinen aiempien kokemusteni kanssa.

En ole seuraavaa lausetta liiaksi viljellyt (liekö kerran), mutta nyt on aika: levykirjaston voi kuunnella uudelleen. Nimittäin niin suuri on merkitys Bursonin operaatiovahvistimilla soundiin. Jopa ammoisen, täydellistä neroutta hiponeen Mana Mana -orkesterin melkoisen heikkosoundisia levyjä pystyy nykyään kuuntelemaan ilman suurta nolostumista äänenlaadun takia.

Vaikka skeptikot jo hiovat kynsiään päästäkseen lyttäämään kirjoitukseni, painotan vieläkin operaatiovahvistimien merkitystä äänenlaadussa. Ainakin minun jo valmiiksi kohtuullisen hyvään päätevahvistimeeni ne toivat rutkasti lisää äänenlaatua. Tämä on selkeästi merkittävämpi muutos, kuin taannoin hankkimani kaiutinkaapelit. Nyt pääsin pienellä rahalla ison harppauksen eteenpäin. Tämä on tärkeä aihe, josta on jostain syystä ainakin Suomessa puhuttu varsin vähän.