Laitetesti: Lab 12, Melto 2 RIAA

Testissä käytetty laitteisto

Myönnän heti suoraan, että olen aina halunnut omistaa putkivahvistimen. 15-vuotiaana junnuna ihastelin silloisen Musiikin äänen juttuja esimerkiksi Audio Researchin massiivisista putkivahvistimista; ne edustivat minulle jotain mitä tavoitella, vaikka en laitteita koskaan ollut edes kuullut. Jotain maagista niissä tuntui olevan.

Lähimmäksi putkivahvistinta harrastusurani aikana olen päässyt reippaat kymmenen vuotta sitten, kun hankin käytetyn Anthemin etuvahvistimen, jossa käytettiin putkia. En kuitenkaan ollut laitteeseen täysin tyytyväinen, joten laitoin sen kiertoon reilun vuoden käytön jälkeen.

Yhdestä laitteestani löytyy edelleen putki, nimittäin Consonancen CD-soittimessa on lähtöasteessa yksi putki. Laitteen ääni on mielestäni mainio, ja se on ollut mukana matkan varrella varmaankin jo noin viisitoista vuotta.

Kaupallinen Erkki tarjosi minulle testiin Lab 12 -yrityksen Melto 2 RIAA -levysoitinesivahvistinta. Tämä mielenkiintoinen laite on toteutettu putkilla, joten luonnollisesti vastasin tarjoukseen myöntävästi. Vastaus olisi ollut sama, vaikka putkia ei laitteessa olisi ollutkaan, mutta mielenkiintoisempaa näin.

Melto 2 on varsin suurikokoinen laite, varsinkin kun kyseessä on ”vain” RIAA. Laite on täysleveä, joskin syvyydeltään vain noin puolet normilaitteista. Melto tuo laatikosta nostettaessa jotenkin militääripuolen tuntua, sillä painoa piisaa useampi kilo, väri on tummanharmaa ja kaikesta henkii sellainen kovin robusti ja asiallinen meininki. Hempeilyä tai glitteriä ei ole.

Liitinpuoli on hoidettu esimerkilliseesti. Laadukkaat RCA-liittimet ovat riittävän kaukana toisistaan, ja mukana on peräti kolme sisääntuloa eri levysoitinkombinaatioille, jotka kaikki voi säätää erikseen. Ulostulona on RCA:n lisäksi myös XLR. Mukana on sekä MM- että MC-käyttömahdollisuus.

lab 12 melto 2 riaa

Keskellä laitetta on suuri näyttö, jonka keltaiset, kookkaat lcd-numerot ja kirjaimet kertovat milloin mistäkin tarpeellisesta. Tässä ulostulossa on suorastaan 80-luvun henkeä! Laitteen kiertokytkimet toimivat äärimmäisen hyvin ja tarkasti, niiden tuntuma on luotettava. Toisesta saadaan päälle äänen mykistys, toisesta seikkaillaan menuvalikkojen uumenissa. Ja omituista mutta positiivista sinänsä, laitteen mukana seuraa myös kaukosäädin.

Erinomaista on myös laitteen säädettävyys. Säätää voidaan niin gainia, impedanssia, kapasitanssia kuin RIAA-korjauskäyrääkin (olikohan tähän kolme eri vaihtoehtoa). Laitteen erittäin vakuuttavaan tekniseen olemukseen sopii sekin, että valmistaja antaa sille peräti viiden vuoden takuun.

Kun laitteen napsauttaa päälle takaa löytyvästä virtakytkimestä, näytössä alkaa laskuri, joka laskee aikaa kuudestakymmenestä nollaan sekunti kerrallaan. Eli minuutin kuluttua laite on käyttökunnossa. Koko testin ajan minulla on laitteen alla Erkiltä saatu Creaktiv-merkkinen laitealusta. En ole lähtenyt alustan merkitystä sen ihmeemmin testaamaan, sillä sen paikalleen laittaminen on niin vihonviimeistä puuhaa ettei sielu siedä. Nimittäin alusta on iso ja painava, ja siinä on minimalistisen pienet piikit joiden alle sitten pitää saada tähdättyä metalliset kiekot väliin. Hikistä hommaa jos mikä.

creaktiv laitetaso alusta

Ensimmäiset kuunteluvaikutelmat

Päätän lähteä liikkeelle Eppu Normaalin erinomaiset soundit sisältävällä Valkoinen kupla -kiekolla. CD-versio tästä on varsin karmea, mutta vinska kuulostaa hyvältä. Alkupään biiseissä käytetään varsin monta raitaa akustisiin kitaroihin, jotka hyvällä järjestelmällä kuulostavat varsin mainioilta. Ja mikäpä siinä, Meltolla ne siltä myös kuulostavat. Äänikuva on vakaa ja selkeä, kitaran teräskielet eivät raavi rumpukalvoja ruvelle; ollaan hieman tumman ja pehmeän soundin äärellä. Vaihdan vertailun vuoksi tilalle oman Graham Slee -järjestelmäni, tuloksena on jonkin verran hyökkäävämpi ja kirkkaampi esitystapa, Melto on enemmänkin nautiskelijan laid back -tyylinen esitys. On ehkäpä makuasia, kummasta pitää enemmän.

Laitan seuraavaksi Supertrampin American Breakfast -levyn erinomaisen Mobile Fidelity painoksen soittimeen. Levyn parhaimmistoon kuuluva biisi, Logical Song, tuo mukanaan hyvinkin pitkälti samat kokemukset kuin eppujen musiikki. Nyt voisin sanoa jotenkin epämääräisesti, että mukana on myös enemmän tunnetta. Miellyttävänä ominaisuutena myös äänikuva kuulostaa leveämmältä.

Tähän asti testibiisit ovat olleet hieman rauhallisempaa tavaraa, mutta nyt päätän pyöräyttää lautasella melkoisen monta askelta rankempaa tavaraa. System of a Downin Mesmerize -kiekko räjäytti aikoinaan potin liudalla todella erinomaisia, ja omintakeisia biisejä. Levyltä on vaikea nimetä parasta kappaletta, sillä kokonaisuus on hyvin tasalaatuinen. Question! on yksi levyn lempibiisejäni, siinä ovat niin sanoitukset kuin säveletkin osuneet täydellisesti kohdalleen. Kitarat rappaavat välillä hyvinkin raskaasti, jopa kireästi, ja vauhdikkaassa menossa heikompaa heikottaa.

Omissa mielikuvissani olin lajitellut putkilaitteet lähinnä akustisen jazzin ja naisvoihkinnan kuuntelijoiden laitteiksi, mutta tämä mielikuva katosi nyt. Nimittäin Melton suoritus on omaa Graham Slee -laitteistoani huomattavasti parempi; soundi on tymäkämpi, muhkeampi ja luonnollisempi. Alakertaa löytyy huomattavasti enemmän, tuntuu siltä että kaikki on paikallaan kuten pitää. Olen todella hämmästynyt siitä, että tähän mennessä paras suoritus löytyy metallimusiikin saralta.

No mikäpä siinä, ei muuta kuin lisää rankempaa tavaraa tykinruuaksi. Therionin Deggial -albumilta löytyvä avausraita Seven Secrets of the Sphinx on sinfonisen- ja metallimusiikin liitto, joka toimii kaikilla tasoilla loistavasti. Melto heittää jälleen suvereenisti oman versionsa biisistä. Löytyy syvyyttä, voimaa ja mahtavuutta. Kuin varkain, tuli kuunneltua koko levynpuolisko. Rauhallisemmissa biiseissä sinfoniaorkesterin aikaansaannokset kuulostivat kerrassaan upeilta.

lab 12 melto 2 riaa inside

Siirtyminen kuulokekuunteluun

Kuten olen jo moneen kertaan sanonut, kuuntelen musiikkia ehdottomasti mieluiten kaiuttimien kautta. Niiden kautta saatava elämys on mielestäni luonnollisuudessaan huomattavasti edellä kuulokekuuntelun saamaa illuusiota todellisuudesta. Valitettavasti perhe-elämä ei useinkaan salli sopivilla äänenvoimakkuuksilla tehtäviä testisessioita, joten olen hankkinut mukiinmenevän kuulokesetin. Päätän heittää pyörimään todellisen klassikon, äänenlaadultaan aivan erinomaisen The Clash -bändin London Calling -tuplan.

Tässä käykin itseasiassa niin, että Graham Slee vetää pidemmän korren ääniherruuden taistelussa. Kyseisellä systeemillä vokalisti Joe Strummerin ääni on aidompi ja räkäisempi, esitys on hyvässä mielessä päällekäyvempi esitys. Graham Slee svengaa ja rullaa tällä punk-klassikolla paremmin kuin Melto.

Rock & punk -musiikin vanha kauhukakara, Billy Idol, vietti jo kauan aikaa hiljaiselämää. Ainoa uusi biisi aikoihin oli yhdeltä kokoelmalta löytyvä erinomainen John Wayne, mutta siihenpä sitten onkin ollut tyytyminen. Joku aika sitten tältä rintamalta tuli positiivisia uutisia, nimittäin herra julkaisi uuden EP:n nimeltä Bitter Taste. Ja mikä biisi tuo nimikappale sitten onkaan! Muut EP:ltä löytyvät kappaleet ovat hieman tusinatavaraa, mutta sen Billy saa anteeksi, sillä Bitter Taste on heittämällä herran paras biisi vähintäänkin kolmeenkymmeneen vuoteen. Billy Idol harrastaa tässä biisissä kovasti itsereflektiota aikoinaan tapahtuneen moottoripyöräonnettomuuden suhteen, sehän oli viedä häneltä hengen. Nyt mennään aivan oikeasti rockmusiikin parhaissa lentomaileissa.

Tämän biisin kanssa Melto vie voiton omaan härpäkkeeseeni verrattuna, lopptulos on tarkempi, rauhallisempi, selkeämpi sekä miellyttävämpi. Voikos sitä tuon tiivistetymmin sanoa.

Joskus 80-luvun loppupuolella Karpolla on asiaa -ohjelmassa Karpo pyöräytti jostain syystä Chris Rean silloin tuoreen Road to Hell -biisin. Se iski itseeni sen verran kovaa, että oikein platta piti hankkia. Eihän levy kokonaisuutena mitään takorautaa ole, mutta nimibiisi kylläkin on.

Nyt vertailussa Melto vs. Graham Slee löytyy mielenkiintoisia juttuja. Graham Sleellä laulussa on enemmän preesenssiä, läsnäoloa. Mukana laulusoundissa on myös enemmän miellyttävää, matalaa resonanssia. Graham Slee tuo esityksen enemmän framille, Lab taas hoidaa paremmin äänikuvan laidat ja niiden tarkan toiston.

Tässä alkaa testillä olemaan jo pituutta, mutta internetin laidat tuskin tulevat ihan heti vastaan, joten jatketaan analysointia. Bruce Dickinsonin erinomainen soolobiisi Navigate the Seas of the Sun meee tällä kertaa Meltolle, se tuottaa soundiin enemmän yksityiskohtia ja elävämmän äänikuvan, vaikka kuulokekuuntelusta onkin kyse.

Metallican kautta aikain eniten myynyt albumi, ”Black album”, sisältää hienon mutta hieman harvemmin kuullun biisin nimeltä Of Wolf and Man. Tässä tapauksessa Graham Sleen raaempi soundi sopii kappaleeseeen hyvin, ja näin voitto menee transistorilaitteelle.

Voiko joku biisi sisältää enemmän testosteronia kuin Led Zeppelinin Whole Lotta Love? Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen, mutta huikea biisi on kyseessä. Itselläni on siitä jopa vielä aivan mukiinmenevä painos jonka hankin joskus 80-luvulla. Nyt ero levysoitinesivahvistimien välillä ei ole aivan huikea, mutta Melto vie homman kotiin hieman tyrnemmällä bassollaan, sekä kirkkaammin ja metallisemmin soivilla lautasilla. Myös dynamiikkaa tuntuu piisaavan paremmin.

Jotta jazz-kansa ei jäisi tämän testin kanssa aivan yksin, pyöräytän Tom Waitsin loistavaa Blood Money -albumia. Misery is the River of the World tuo esille Waitsin äänen lisäksi koko liudan erilaisia soittimia, ja varsin mielenkiintoisen äänimaailman. Jostain syystä jälleen kerran Graham Slee pystyy tuottamaan ilmoille uskottavamman esityksen Waitsin jäljittelemättömästä laulusta, mutta Melto nappaa sitten pisteet diskanttipuolelta. Myös vibrafoni ja piano toimivat meltolla erottelevammin.

Van Morrisonin kunnioitusta herättävältä levytysuralta kaivan esiin mainion Hard Nose the Highway -albumin. Tämä levy ei ole mikään äänitystieteen mestarinäyte, vaan sisältää mainiota musiikkia kohtuullisilla soundeilla, vaikka tosiaan vähän tukkoiset ovatkin. Meltolla lopputulos on turhan tumma ja tunkkainen, mutta Graham Slee tuo mukanaan sopivasti kirkkautta, ja lopputulos kuulostaa itseasiassa ihan hyvältä.

Kaarle Viikatteen ja Marko Haaviston Kuu on vaarallinen on hyvä albumi, jolla on välillä myös varsin hyvät soundit. Ensimmäinen biisi on varsin kirkas, ja ei niinkään yllättäen Graham Sleen kanssa lopputulos on jossain määrin räikeä. Melto tasoittaa yläpäätä sopivasti, Jotenkin ihmeellisesti Melto onnistuu saamaan soundien ja soitinten sekamelskan järjestykseen.

Levyn toinen biisi on äänitetty varsin onnistuneesti, ja varsinkin vokalistin äänitys on erinomainen. Tässä Melto tuo hienosti laulajan äänikuvan eteen, mainiota.

Johtopäätösten aika

Kun biisejä nyt on kuunneltu melkoinen määrä, ja sivujakin alkaa olla kasassa alun neljättä kappaletta, on johtopäätöksien aika. Kuten tosiaan jo mainitsin, kuvittelin Melton kaltaiset laitteen lähinnä joidenkin akustista jazzia kuuntelevien tyyppien omaksi. Mutta hämmästykseni oli todella suuri, kun huomasin että Melto heittää raskaammalla musiikilla päälle aivan toisen vaihteen, ja lopputulos oli usein varsin erinomainen, ellei loistava. Myös dynamiikkaa riitti.

Mutta kuten testeissäni kävi ilmi, Melto soveltuu myös hyvin monenlaisen musiikin aisapariksi, ja voin sitä helposti suositella itse kullekin kotikokeiluun.

PS: Tässä unohtui vielä mainita hieman hintapuolta ja oheistuotteita noiden RIAA-pömpelien kohdalla. Melto siis kustantaa noin 3000 €, lisäksi sen kanssa oli käytössä Furutechin noin 1500 € hintainen virtajohto, ja Creaktivin ilmeisen kallis laitealusta. Omat Graham Slee -purnukkani (step up transformer & RIAA) kustantavat tehdasvalmiina noin 1700 €, lisäksi ne on modattu Johan Riikosen toimesta.

furutech virtajohto power cable

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s