Vanhempien autojen harrastajien piireissä puhutaan usein kaihoisasti ja toiveikkaasti ns. “latolöydöistä”. Eli vanhoista autoista, jotka ovat jääneet happanemaan johonkin enemmän tai vähemmän omituiseen paikkaan, mutta ne ovat kuitenkin sellaisessa kunnossa että niistä saa vielä toimivan pelin.
Hifipuolella tämä ilmiö lienee aika lailla harvinaisempi, mutta kyllähän niitä omituisia löytöjä tehdään tälläkin saralla. Tällä kertaa kuvio meni niin, että isäni kertoi hänen tuttavallaan olevan “musiikkilaitteita”, joista hän haluaa eroon. Luonnollisesti kerroin, että olen kiinnostunut, ja elokuun puolenvälin paikkeilla menimme yhdessä “latoon”.
Tällä kertaa löytölato oli yli 300 neliöinen, noin satavuotias puutalo. Kipusimme toiseen kerrokseen, ja sieltä löytyi pieni komero, jossa musiikkilaitteiden sanottiin olevan. Avasin oven, ja sieltähän paljastui mielenkiintoinen setti.
Elektroniikkapuolelta saalis koostui Yamahan 70-luvun lopun vahvistimesta, Yamahan levysoittimesta sekä legendaarisista Sonabin od-11 -kaiuttimista. Purin laitteet komerosta, ja kerrottavana on sekä hyviä että huonoja uutisia. Vahvistin oli lähes mint-kuntoinen, levysoitin näytti muuten hyvältä mutta kannessa oli aika syviä naarmuja. Valitettavasti Sonabit olivat nähneet parhaat päivänsä, ja kummankaan kaiuttimen woofereissa ei ollut enää ripustuksia jäljellä. Mietin jo, että kannattaakohan noita edes ottaa, mutta onneksi raahasin nekin mukaani.
Sonab od-11 -kaiuttimien tekniikkaa
Stig Carlsson, joka aikoinaan nämä kaiuttimet suunnitteli, sai todellisen älynväläyksen. Tuloksena olivat kaiuttimet, jotka ovat 26 senttiä kanttiinsa, ja Peerlesin elementit on sijoitettu kaiutinten “katolle” noin neljänkymmenenviiden asteen kulmaan, kuuntelijaa kohti. Eli elementtien tuottama ääni ampuu ylöspäin. Kaiutinten pohjassa on noin kahden senttimetrin mittaiset jalat. Kotelon tyyppi on bassorefleksi, refleksiaukko on kaiutinten pohjassa. Pohjasta löytyy myös din-liitin johtojen kytkemistä varten.
Heti lähtökohtana täytyy ottaa huomioon se, että nyt on kysymyksessä melkoisen pienet kaiuttimet, kotelon tilavuus on noin 11 litraa. Ja kun toimintaperiaate on vielä hyvin erikoinen, kannattaa näiden kaiuttimien kanssa jättää mielestä metallimusiikkivyörytys ja keskittyä hieman rauhallisempaan musiikkiin.
Kaiutinten mukana on alunperin tullut myös kiinnikkeet, joiden avulla ne voidaan kiinnittää vaikka huoneen seinään tai kattoon. Myös kirjahyllyyn sijoittaminen on mahdollista.
Kaiutinten kunnostaminen, tai pikemminkin uudelleenrakentaminen
Seuraavaksi otin yhteyttä Johan Riikoseen, herraan Radikal Akustik Designin takana. Johan on audiopuolella melkoinen guru, hän on korjannut ja modifioinut lukemattomia vahvistimia ynnä muita laitteita, suunnitellut ja suunnittelee edelleen kaiuttimia, rakentaa johtoja ja niin edelleen.
Tässä lista, mitä laitteita hän on minulle tähän mennessä modannut:
-Proceed Amp 2 -päätevahvistin
-System Audio Explorer Master -kaiuttimet
-Graham Slee Elevator EXP -Step up muuuntaja
Kaikki edelliset modaukset ovat olleet onnistuneita, joten oli selvää, että kysyn Johanilta josko hän kykenisi pelastamaan nämä Sonabit. Ja vastaus oli luonnollisesti myöntävä. Olipa Johanilla kertoa mielenkiintoinen henkilökohtainen tarinakin vastaavista Sonabin kaiuttimista. Nimittäin hän asui lapsuutensa Ruotsissa, ja hänen isänsä tunsi Stig Carlssonin, miehen joka on suunnitellut Sonabin kaiuttimet.
Asia etenee
Kun Johan oli yhdeksänvuotias, Stig Carlsson lahjoitti hänen isälleen parin Sonab od-11 -kaiuttimia. Ja Johan oli tästä asiasta varsin tyytyväinen, nimittäin hän sai tuolloin kaiuttimet isältään omaan käyttöönsä. Ja siitä alkoi Johanin taival Sonabien maailmassa.
Johan on persoona, jollaisia on harvassa. Hänellä on huikea intohimo musiikkiin, äänentoistolaitteisiin, ja varsinkin siihen miten muokata laitteita paremmiksi. Tai korjata niitä. Kun kerroin hänelle Sonabeista, alkoi melkoinen puheripuli, mies oli aivan täpinöissään. Nyt hän pääsee toteuttamaan itseään nuoruuden rakkautensa kanssa, ja tekemään kaiuttimista niin hyvät kuin mahdollista.
Heti alusta alkaen oli selvää, että kaikki kaiutinelementit täytyy vaihtaa; neljäkymmentäviisi vuotta on ollut liikaa näille elementeille. Aluksi Johan kysäisi minulta hieman arasti, että laitetaanko “edullisemmat” vai “parhaat” elementit. No, tapani jo tunnette, niin sanoin tietysti että “parhaat”. Hintaeroa en muista, mutta ei se hirmuinen voi olla sillä eivät nämäkään elementit kuuta taivaalta maksaneet.
Johan ei antanut minulle lupaa kertoa yksityiskohtaisesti mitä kaikkea hän näille kaiuttimille teki, ensimmäinen kuvaus oli “I did my magic with 30 years of experience”. Jakosuotimiin on tietysti tehty muutoksia, jo senkin vuoksi että elementit vaihdettiin toisenlaisiin. Lisäksi komponentit on korvattu laadukkaammilla, käyttäen esimerkiksi ainoastaan ilmasydämisiä keloja. Ja ovathan nämä kaiuttimet nyt painavammat kuin milloin ne ensimmäistä kertaa itselleni sain, sisälle on laitettu neljää erilaista vaimennusainetta. Joitain kuviakin hän antoi minulle artikkelia varten käytettäväksi. Sieltä selviää myös se, että alunperin kaiutinten pohjassa olleet din-liittimet ovat vaihtuneet kunnollisiksi mm. banaanit hyväksyviksi liittimiksi. Googlettamalla on myös mahdollista löytää ohjeita näiden kaiutinten restaurointia varten, mutta niiden lopputulos ei ole sama kuin Johanin työn tulos.
Kaiuttimet käyttöön
Kytken kaiuttimet kiinni 15-vuotiaana ostamani Denonin PMA-700V -vahvistimen kanssa. Ikää laitteella on noin 35 vuotta. Aloitan kuuntelun, käyttäen äänilähteenä sekä vinyyliä että qobuzia. Sonabit olin sijoittanut pääkaiuttimieni eteen, noin viiden senttimetrin etäisyydelle seinästä. Musiikkia kuunnellessa tulokset olivat hyvin vaihtelevia; jotkut kappaleet olivat ihan kuunneltavia, mutta suuri osa kärsi bassokadosta, sekä hyvin omituisesta keskiäänestä, esimerkiksi laulu oli välilä ihan kuuntelukelvotonta.
Kaiuttimien sijoitus, ja huone yleensä ovat tietysti varsin suuressa merkityksessä siinä, millaista ääntä saadaan tulokseksi. Päätän aloittaa Sonabien siirtelyrumban, ensimmäiseksi siirrän ne seinän viereen. Hitusen parempi tilanne, bassoa on jo hieman enemmän, mutta edelleen on aika randomia mitkä kappaleet toimivat, ja mitkä eivät.
Tässä vaiheessa on tietysti mainittava, että aluksi käytän testimusiikkina rauhallista, kaunista ja tunteikasta musiikkia. Esimerkiksi heavymusiikki ei ole Sonabien ominta osaamisaluetta.
Testimusiikkina kuuntelen suurimmaksi osaksi seuraavien artistien kappaleita:
-Ane Brun
-Sting
-Noitalinna Huraa!
-Gregory Porter
-Isaak Hayes
-Fleetwood Mac
-Tim Hockenberry
-A-ha
-Curtis Mayfield
-Eppu Normaali
Kyllähän siellä tietysti muutakin musiikkia pyörii, mutta tuossa ne jotka tulevat päällimmäisenä mieleen, ja joiden avulla teen muutoksia.
Huomaan, että noin viiden sentin siirto eteen- tai taaksepäin tekee jo aika paljon soundille. Tähän voi osaltaan vaikuttaa sekin, että seinilläni on sekä vaimentimia että diffuusoreja, joiden alla kaiuttimia siirtelen. Takakulmissa minulla on subwooferit sekä Bassan -bassoansat, joten kulmasijoitus ei ole mahdollista.
Turhauttavaa on se, että kun jonkun biisin kohdalla luulee päässeensä maaliin, seuraavan biisin kanssa homma ei enää toimikaan. Eli joka ikisen sijoituksen kanssa täytyy kuunnella useampi kappale jotta voi tehdä johtopäätöksiä.
Äänenlaadullisia asioita
Jotta en täysin kyllästytä teitä tarinoinnilla kaiuttimien siirtelystä, kerron tässä vaiheessa millaisia kuunteluvaikutelmia olen saanut. Johtuen hyvin erikoisesta rakenteestaan, kaiuttimien luoma äänimaailma on tietysti omanlaisensa. Se on leveä, syvä, ja myös yllättävän yksityiskohtainen. Usein eri soittimet sijoittuvat tismalleen jollekin tietylle paikalle, joskus ne taas muodostavat äänivallin jota vain kuunnellaan.
Kuuntelukokemus näillä kaiuttimilla on erinomaisen miellyttävä, voisi sanoa että nämä kaiuttimet kykenevät tuomaan musiikin sekä sen tunnelman kuuntelijan luokse. Perinteiset hifistelyt unohtuvat, ja pian huomaa kuunnelleensa musiikkia tuntikaupalla. Näin minulle on käynyt jo neljänä iltana ja yönä peräkkäin.
Kaiuttimien sijoittelun onnistumisen huomaa ehkä parhaiten basson sekä laulun toiminnasta. Mikäli bassoa ei kuulu, kaiuttimet ovat todennäköisesti liian kaukana. Eivät Sonabit tietenkään mitkään bassotykit ole, mutta esimerkiksi bassokitara soi varsin tyydyttävästi. Matala miesääni (esimerkiksi Geoff Castellucci / Sixteen tons) kuulostaa todella hyvältä, mutta aina silloin tällöin ongelmaksi muodostuu bassorumpu. Se voi toimia joko hyvin tai huonosti; huonosti toimiessaan se kuulostaa hieman kenkälaatikolta.
Silloin kun kaiuttimet on sijoitettu juuri oikeaan pisteeseen, vokaalit toimivat mainiosti biisissä kuin biisissä, pettymyksiä ei juuri ole tullut vastaan. Mutta viisi senttiä väärään, ja jotkut biisit toimivat, toiset eivät. Tosin kuten aiemmin kerroin, omalla kuunteluhuoneellani on varmasti vaikutusta tuohon asiaan.
Ane Brunin jousisektion ja bändin säestämänä laulama A-ha -klassikko Hunting high and Low on aivan käsittämättömän upea. Niin esityksenä kuin kuuntelukokemuksenakin, käsikarvat saavat melkoisia väreitä. Jos ette ole Ane Bruniin vielä tutustuneet, nyt on sen aika. Hänen laulunsa on uskomattoman tunteikasta ja herkkää, artikulointi ja erilaiset nyanssit käsittämättömiä.
Seuraavaksi pyöräytän vähän erilaista musiikkia. Röyksoppin What Else is There kärsii keskiäänen “koppimaisuudesta”, avonaisuus ei tällä biisillä toteudu kuten yleensä.
Agnes Obelin Riverside on erittäin hieno kokemus. Flyygeli soi keskellä, laulajan herkkä ääni on panoroitu molemmille sivuille. Mainiota.
Kun olen useamman päivän kuunnellut hieman sellaista hissuttelumusiikkia, ja todennut sen toimivan hienosti, päätän lähteä koittamaan miten hieman räyhäkkäämpi ja rockimpi tavara toimii. Led Zeppelinin Whole Lotta Love on mainio testibiisi, ja olen todella yllättynyt että Sonabeista tämä kuulostaa kohtuullisen hyvältä. Dynaamisempiakin esityksiä olen tästä biisistä kuullut, mutta ihan ok tämäkin versio on.
Neljän Ruusun erinomainen Matka on syvä -biisi sisältää muhkean sähköbasson, ja positiivisena yllätyksenä kappale toimii Sonabien kautta erinomaisesti. On myös aihetta mainita, että niin tässä kuin muissakin biiseissä, rumpusetin lautasten toisto on mainiota. Ne ovat kirkkaat mutta eivät raastavat, jollain positiivisella tavalla lämpimät.
Sitten laitan piruuttani soimaan Opium Warlordsin God in Ruins -kappaleen. Tämä esimerkki koostuu lähinnä sähköbasson päälle huudetusta kärinästä, mutta on mitä loistavin biisi. Ei kuitenkaan ehkä ihan jokaisen makuun. Nyt tuloksena on pieni pettymys, tuntuu kuin sekä basson että vokaalien edessä olisi verho.
AC/DC:n Back in Black on Sonabeilla positivinen yllätys. Soundissa on kohtuullisesti auktoriteettia, sähkökitara toistuu hienosti, no problem.
Sitten annan kaiuttimille lähestulkoon mahdottoman tehtävän. Megadethin Peace Sells. Bassorumpu kuulostaa jossain määrin muovisaavilta, mutta bassokitara on hyvinkin mehevä. Tosin nyt on sen verran paljon toistettavaa, että kaiuttimet eivät kykene erottelemaan eri soittimia riittävän hyviin, ja keskialueella soundi on tasapaksu, sekä hieman korviinkäyvä.
Kokeillaan vielä piruuttaan lisää metallimusiikkia. Judas Priestin klassinen Night Crawler on nyt tuskaista kuunneltavaa, kuulostaa siltä kuin musiikki tulisi vanhanaikaisen puhelimen kautta.
Billy Idolin loistava comeback-biisi Bitter Taste pelittää Sonabeilla hyvin. Äänimaailma on taivaanrannan kokoinen, mutta silti homma pysyy kasassa. Kitarat toistuvat hienosti. Tosin tämän kappaleen kanssa Billyn vokaalit eivät kuulosta niin selkeältä kuin ne soivat vaikka omien System Audion kaiuttimieni kautta. Kyse voi olla siitä, että nyt musiikissa on taas liikaa informaatiota Sonabien käsiteltäväksi.
Siirrytään simppelimmän musiikin pariin. Jenkkilässä murder folkia soittava Harley Poe kuulostaa erinomaiselta, kappaleena Meaningless. Myös esimerkiksi upea Transvestites can be Cannibals too soi herkästi, tarkasti ja osuu maaliinsa.
Otetaan kuunneltavaksi vielä viimeinen kappale. Kuten jo aiemmin kerroin, Sonabeilla on maaginen kyky luoda tunteita ja tunnelmaa. Hannnu -niminen orkesteri on tehnyt muutaman kappaleen, mukana musiikin teossa on ollut pari entistä Noitalinna Huraa! -miestä. Kiputyttö -kappale on nyt todellinen suksee. Kitarat, basso, laulu – kaikki toimivat hienosti, ja sopivassa tunnetilassa tämä esitys voi nostaa tipan silmäkulmaan. Kun loppupuolella rumpusetti tulee mukaan, sekään ei tuota pettymystä.
Yhteenveto
Olen erittäin tyytyväinen siihen, että lähdin investoimaan Sonabien uudelleenrakentamiseen. Sain ainutlaatuiset kaiuttimet, jotka toistavat tietynlaista musiikkia aivan loistavasti, ja täysin toisella tavalla kuin “tavalliset” kaiuttimet. Huikeita elämyksiä ja tunteita. Mutta tulee muistaa se, että mitään kovin massiivista musiikkia ei näillä kannata lähteä kuuntelemaan, jo fysiikka kertoo sen. Mutta sitä varten minulla ovat toiset kaiuttimeni, jotka luonnollisesti pysyvät edelleen käytössä.
Diabolus in HiFi 
Jätä kommentti