Harbeth P3ESR XD juhlistaa brittimerkki Harbethin 40-vuotista uraa kaiutinten valmistajana. Harbeth on aikoinaan perustettu kaupallistamaan BBC:n suunnittelemia kaiutinmalleja (tsekkaa Harbethin historia vaikka täältä). Nyt testissä oleva pikkumonitori on jatkoa versiolle LS3/5a, jota Harbeth aikoinaan valmisti BBC:lle. Kainalooni testikaiuttimet tarttuivat Turkulaisesta Hifistudiosta.

Kun nostan kaiuttimet pois pahvilaatikosta, ensimmäiseksi hämmästelen kaiuttimien painoa. Kuusi kiloa on melkoinen lukema kaiuttimelle, jonka mitat ovat vaatimattomat 18 x 31 x 19 cm. P3ESR XD onkin Harbethin pienin kaiutinmalli. Aivan viikonloppurahoilla eivät nämä kaiuttimet kotiin liikahda, pari kustantaa nimittäin 2599 €

Yksitoista senttimetriä läpimitaltaan oleva bassoelementti on teetetty Harbethin speksien mukaan ilmeisesti Englannissa, nestejäähdytetty diskantti on myös hankittu toiselta osapuolelta. Liittimet ovat laadukkaat WBT:t, tuplajohdotusmahdollisuutta ei ole. Äänenlaatua on pyritty parantamaan mm. sillä, että kaiutinterminaalit on juotettu suoraan kiinni jakosuotimeen. Alarajataajuus on 72 hertsissä.

Jakosuodin on kohtuullisen monimutkainen, joka varmaan osaltaan vaikuttaa siihen, että kaiuttimen herkkyys on 83,5 db eli ei erityisen korkea. Kaiutin on kohtuullisen helppo 6 ohmin kuorma, mutta vielä millään ihan pienellä putkosella en näiden kanssa lähtisi liikenteeseen. Harbethin vahvistinsuositus on 15-70 wattia.

Harbeth uskoo kaiutinsuunnittelussaan muunmuassa massaan, P3ESR XD on päällystetty aidolla puulla, se alla on mdf-levyä, ja sisältä löytyy käsittääkseni myös mm. bitumilevyä. Toimintaperiaatteeltaan kaiutin on suljettu kaksitie. Kaiuttimen fyysinen tuntuma on laadukas ja asiallinen.

Kuunteluhuoneeni on kohtalaisen kokoinen, 4,5 x 5 metriä, ja se avautuu takaa rappukäytävään sekä eteiseen. Kuuntelutuolini takana on paksulla kankaalla peitetty sermi. Harbethit asettuivat korvistani noin 230 cm etäisyydelle, sijoitin ne jalustoille nykyisten kaiuttimieni eteen.

Mutta se tekniikasta ja historiasta; lähdetään tositoimiin kuuntelurintamalle.

Santana sekä Joe Cocker ovat molemmat tekijämiehiä. Mutta niin oli myös Jimi Hendrix, jonka biisi Little Wing on kauneudessaan mielestäni yksi miehen parhaista. Santanan ja Cockerin yhteistyön hedelmänä Little Wing -cover on onnistunut pala, ja toimii Harbetheilla hyvin. Cockerin elämää nähnyt ääni toistuu elävästi, sähkökitarat raikaavat kuten pitääkin. Tämä oli siis ensikosketukseni näihin kaiuttimiin, positiivisella viballa lähdettiin liikkeelle. Sointi on tarkka ja miellyttävä.

Englantilaisen rock-musiikin kauhukakara Billy Idol on vanhennuttuaan rauhoittunut, mutta musiikkia mies todellakin osaa yhä tehdä. Bitter taste on Billy Idolin ensimmäinen äänite peräti seitsemään vuoteen, edellinen studiossa käynti tuotti hienon John Wayne -biisin, joka löytyy eräältä kokoelmalevyltä. Bitter taste on Billy Idolia parhaimmillaan, biisi on melodinen, sopivasti rosoinen ja riittävän omaperäinen herran kappaleeksi.

Bitter Tasten toisto onnistuu pikkumonitoreilta hieman kaksijakoisesti. Itseasiassa bändin soitto kuulostaa varsin hienolta ja pysyy yllättävän hyvin kasassa, mutta jotenkin Billy Idolin lauluäänen toistuminen on onnistumisen suhteen hieman siinä ja siinä. Silloin tällöin tuntuu, että laulun hienoinen rosoisuus korostuu liikaakin. Tämän ominaisuuden huomaan parissa muussakin biisissä.

Yksi Bruce Dickinsonin soolouran parhaista biiseistä, Navigate the Seas of the Sun, soi Harbeth-setillä upeasti, jopa bassorumpu on uskottava. Akustinen kitara on oikean kokoinen ja siinä on juuri sopivasti bodya, Brucen laulu kuulostaa tismalleen siltä miltä pitääkin. Rumpusetin pellit soivat mainiosti, metallisesti kuten pitääkin. Navigate Seas of the Sun alkaa pelkistetysti, mutta kappaleen loppupuolella jo hieman revitellään, eikä tämän loppupuolenkaan osalla ole toistossa mitään sanomista. Erinomaista. Hassua että tämä biisi toimii todella hyvin, kun joillakin muilla enemmän toimintaa sisältäneillä biiseillä jää homma hieman vajaaksi.

Scorpionsin Still Loving You vie minut hetkessä kolme vuosikymmentä taaksepäin, aikaan jolloin joka maakunnasta löytyi joku pieni kaupunki, jossa oli valtaisa nuorison huvikompleksi josta löytyi disco- ja keikkapuoli. Still Loving You oli erittäin soitettu kappale discopuolen loppuliimoilla. Biisin tunnelman ja Klaus Meinen tunteikkaan laulun Harbethit välittävät kerrassaan erinomaisesti, eläköön, olen 30 vuotta nuorempi! Tosin ihan koko bändin preesensiä eivät pikkumonitorit onnistu kuunteluhuoneeseen tuomaan, mutta suurimmaksi osaksi homma toimii hyvin. Täytyy toki ottaa huomioon että nyt eivät soi Nivalan Tuiskulan PA-kaapit, vaan pienikokoiset mutta laadukkaat brittikaiuttimet.

70-luvun alussa tehty Wicker Man kuuluu edelleen kauhuelokuvien parhaimmistoon, ja leffan soundtrackilta löytyy muutama erinomainen biisi. Willow’s Song, kuulostaa Harbetheilla suorastaan kutkuttavan hyvältä, kappaleen laulaa nainen, soitinpuolelta löytyy akustista kitaraa ja viulua. Lauluääni kuulostaa äärimmäisen uskottavalta, viulu vinguttaa takana hienosti, mutta akustisen kitaran näppäilyt eivät ole ihan yhtä toimivat ja elävät kuin joillain muilla (tosin paljon isommilla ja kalliimmilla) kaiuttimilla.

Parhaimmillaan Harbethit ovat erinomaiset toistimet. Huomattavasti kokoisiaan suuremmilta kaiuttimet kuulostavat esimerkiksi Santanan She’s not There -biisin aikana. Nyt ei jää puuttumaan mitään, klangi on erinomainen ja bändi soundaa hyvältä.

Olen tähän mennessä soittanut lähinnä biisejä, joiden olen arvellut soveltuvan Harbethien mukavuusalueelle. Mutta pitäähän sitä myös siirtyä epämukavuusalueelle, näistä kokeiluista seuraavaksi pari raporttia.

Elektro-industrial -jyrä Suicide Commandon elektroninen, raskas God is in the Rain ei sovellu Harbetheilla kuunneltavaksi; tulos on kireä, ja bassopäästä jää auttamatta liian paljon kuulumatta. Tätä biisiä ei ole miksattu Harbethit mielessä.

Black Sabbathin erinomaiselta Mob Rules -albumilta löytyvä Voodoo kärsii uskottavuusongelmasta; särökitarasta puuttuu koko ja auktoriteetti, koko homma on lättänä kuin paistinpannu. Eli rankemman heavy metalin rappaajan kannattaa katsella johonkin muuhun suuntaan, mutta sehän on toki selvää jo sanomattakin

Positiivisesti taas yllätyin metalli- ja klassista musiikkia yhdistelevän Therionin Summernight Cityn kanssa. Vaikka biisi toimii parhaiten massiivisena, jylhänä jyränä, oli se myös ihan kuuntelukelpoinen Harbetheilla. Muutama muu Therion-näyte ei kuitenkaan toiminut yhtä hyvin.

Mutta mutta. Rainbow’n upea Temple of the King ei sen sijaan uskottavuusongelmista kärsi. Tätä kuunnellessa oikein herkistyy, joku vuosi sitten edesmennyt Dio on noussut henkiin ja laulaa edessäni.

On tietysti selvää, että näitä pieniä monitorikaiuttimia ei ole tarkoitettu raskaan rockin tai ydinonnettomuudelta kuulostavan elektronisen musiikin kuunteluun. Lisäksi veikkaan, että ne toimisivat hieman paremmin lähempänä seinää, kuin mitä ne minulla ovat. Mutta eipä silti, sopivan musiikin kanssa lopputulos on parhaimmillaan nautittava. Viihdyin tuntikaupalla 60- ja 70-luvun soittolistojeni soidessa Harbetheilla.

Palataan testissä olevien kaiuttimien mukavuusalueelle. Laitan soimaan entisen ruotsalaisen death metal -orkesteri Opethin suunnan täysin muuttaneen Damnation -kiekon. Vaikka bändi olikin jo joillakin aiemmilla levyillä esittänyt progemaista, osin akustista soittoa, Damnationin myötä kahvit menivät partasuilla väärään kurkkuun: ei lainkaan örinälaulua, ainoastaan komeasti hieman Camelin hengessä tehtyä herkkää, tunteikasta musiikkia. Levyn itselleni paras biisi, windowpane, soi Harbethien kanssa hienosti ja uskottavasti, jopa sähköbasso toimii hyvin. Sekä akustinen- että sähkökitara ovat tässä biisissä Harbethien kanssa kuin kotonaan.

Brook Bentonin klassikko Rainy night in Georgia onnistuu välittämään karismaattisen laulajan äänen kaikkine sävyineen, ja biisin tunnelmat välittyvät positiivisesti.

Nick Caven klassikkoduetto Where the Wild Roses Grow kuulostaa intiimiltä, vokaalit ovat äärimmäisen uskottavat eikä soundi himmaile lainkaan soittimien tai änikuvan suhteen. Jousisoittimet, rummut, basso ja akustinen kitara kuulostavat kaikki erinomaisilta. Biisi kuulostaa Hartbethien kautta soitettuna erittäin hyvältä.

Kuten olen kertonut, tähtien ollessa kohdallaan, Harbethien musiikintoisto on kerrassaan erinomaista. Puutteet liittyvät yleensä alempaan bassoon, tai siihen että massiivisemmissa biiseissä paukut loppuvat kesken. Pari kertaa huomasin, että Harbeth osaa joskus olla hieman armoton äänitteen virheille. Esimerkiksi The Driftersin hienossa Under the Boardwalkissa huonosti äänitetyt kertosäkeen taustalaulut kuulostavat kerrassaan karmeilta.

Monitorimaiseksi piirteiksi Harbethissa lasken toiston tarkkuuden; kunhan ei mennä liian massiivisiin vyörytyksiin, kaiuttimet kyllä välittävät sen mitä äänitteeltä löytyy, luonnollisesti alin basso jää kuitenkin pois. Yksityiskohdat tulevat helposti esiin ja soivat selkeästi, mutta onneksi ei mennä kuitenkaan äärimmäiseen tarkkuuden ja monitorimaisuuden tavoitteluun; pitäähän musiikinkuuntelun olla myös kivaa. Kivaksi Harbethien kuuntelun tekee muunmuassa parhaimmillaan hunajainen, erittäin kauniisti kilahtava ja soiva diskantti. Harbethien kuuntelu on miellyttävää, niitä voi mielestäni luonnehtia hieman hankalalla termillä ”musikaalinen”. Detaljibongailua en liiemmin Harbethien kanssa harrastanut, sillä musiikki puhui puolestaan.

PS: Jos tsekkaatte tuon Therionin Abba-coverin, Summernight Cityn, älkää soittako Abba cover -levyltä löytyvää versiota. Se on karmea. Kunnollinen versio löytyy vaikkapa The Monsters of Metal -kokoelmalta.