Veikkaanpa, että melko harvalla viimeksi tekemäni haastattelun kommentoijalla on kokemusta haastattelujen tekemisestä, ja niiden kirjalliseen muotoon saattamisesta (anteeksi karkea yleistys). Nuorempana jaksoin tehdä paljonkin bändihaastiksia, nykyään teen niitä ainoastaan silloin kun kyseessä on artisti joka todella kiinnostaa itseäni. Miksikö?

Haastattelujen tekeminen on todella aikaa vievää, ja raskasta puuhaa. Täytyy ottaa etukäteen selvää haastattelun kohteesta, bänditapauksessa tutustua perinpohjaisesti musiikkiin, käydä läpi mahdollista historiatietoa, nykytilannetta, ottaa skene haltuun, miettiä mitä lukijat haluavat tietää, mitä itse haluaa tietää, miettiä kysymykset jne.

Yleensä haastattelut tapahtuvat englanniksi (kuten myös Johan Riikosen tapauksessa), tuo ei minulle sinänsä ole ongelma, mutta tuo sekin mukaan hiukan lisää haastetta. Haastattelun ajan on aina pieni pelko takaraivossa, meneekö haastattelu kunnolla ”nauhalle”.

Kun haastattelu on tehty (kesto on minulla yleensä 40-60 minuuttia), on edessä litterointi eli haastattelun kirjoittaminen tietokoneelle. Se on todella kypsyttävää ja hidasta touhua, perushaastiksen litterointiin kuluu hyvinkin monta tuntia. Nykyään esimerkiksi google docs osaa kyllä tehdä puheesta jonkinlaisen tulkinnan, mutta ainakin vielä olen kirjoittanut yhtä tapausta lukuunottamatta jutut käsin.

Litteroinnin jälkeen homma ei todellakaan ole ohi, vaan seuraavaksi käydään koko teksti läpi. Itse en pidä haastatteluista joissa kirjoitetaan murretta, joten muutan tekstin suurimmaksi osaksi yleiskieleksi. Lauseissa on usein paljon korjattavaa, sanajärjestyksiä pitää muuttaa ym. Ja tietysti jos haastattelu on tehty englanniksi, se pitää litteroinnin jälkeen myös kääntää suomeksi ja tehdä nuo edellä mainitut asiat.

Vaan eipä ole vieläkään haastattelu valmis. Kaikkea tekstiä ei välttämättä kannata julkaista, vaan täytyy päättää mitkä asiat ovat olennaisia, loogisia ja kiinnostavia, ja sitten poistaa turhia osuuksia. Nyt aletaan olla viime metreillä, jos haluaa päästä ”helpolla”. Helpolla pääseminen tarkoittaa sitä, että kirjoittaa haastattelun kysymys/vastaus -muodossa. Ei tuolloinkaan kaikkia kysymyksia kirjoiteta, mutta kyseessä on kuitenkin suhteellisen suoraviivainen homma.

Itse en kovasti näitä kysymys/vastaus -haastatteluja arvosta, vaan kunnioitan sitä kun on nähty enemmän vaivaa; taustoitetaan eri asioita, luodaan tarinaa, ja siihen sitten kirjoitetaan haastateltavan kommentteja. Kuten ymmärrätte, tuo vaatii jo varsin paljon työtä.

Ruoskin itseäni siitä, että Johanin haastattelun tein ”helpolla” kysymys/vastaus -kaavalla, mutta on tullut sen verran paljon kirjoitettua viime aikoina että en jaksanut nähdä enempää vaivaa.

Johanin haastattelunauhaa tuli hiukan vajaa 40 minuuttia, ja valmista tekstiä 3,5 A4 -sivua. Kyllä tuohonkin sai kiitettävästi aikaa kulumaan. Kuten legendaarinen gonzo-journalisti Nalle Österman varmaan toteaisi, ”näillä liksoilla en enempää viitsi tehdä”.

PS: Suurin satsaukseni oli aikoinaan Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen haastattelu, ennen kuin bändi oli breikannut. Eli sitä ei tuntenut vielä juuri kukaan. Valmista tekstiä tuli 18 A4 -sivua. En laskenut työtunteja 

 Jos kiinnostaa lukea millaisia olivat Timon ajatukset 22 vuotta sitten, käy tsekkaamassa https://impe.fi/articles/1/3010 Siellä on aika hauskojakin kommentteja nykykontekstissa.