CMX:n vanhempia levyjä on nyt kivasti julkaistu vinyyliformaatissa. Mutta ovatko ne äänenlaadullisesti järkevä hankinta? Tässä vertailen Qobuzia ja vinyylijulkaisuja.

Testissä käytettävä laitteisto

Vähänpä taisi Yrjänä CMX:n alkuaikoina, 1980-luvun puolivälissä, hardcore punkia veivatessaan tietää mille urille bändi aikoinaan kulkisi. Jo 90-luvun puolivälissä erinomaisella Aura -albumilla oli hyvinkin erilaisia biisejä, joskin mukana oli myös rankempaa settiä. Esimerkiksi klassikoksi muodostunut Ruoste löytyy tältä levyltä, kuten myös ankea Talvipäivän seisaus. Ei jälkeäkään alkuaikojen riehakkuudesta näissä kappaleissa.

Vuonna 1998 julkaistu Vainajala lukeutuu omalla listallani CMX:n parhaisiin suorituksiin, ja se ei sisällä ainoatakaan rankempaa biisiä. Tavattoman hieno levy, jonka soisi kuuluvan jokaisen suomirockista pitävän levykokoelmaan.

Aion, joka julkaistiin 2003, on ehdottomasti CMX:n parhaita suorituksia. Erittäin vahva albumi, jota pari vuotta myöhemmin seuraava Pedot ei paljon häpeä. Eihän Pedot aivan yhtä hyvä ole, mutta erinomainen suoritus silti.

CMX Pedot (Qobuz CD-taso, Tupla-LP)

Svart Records päätti julkaista Pedot -levyn vinyylinä, ja pakkohan se oli hankkia. Usko tosin meinasi jo loppua, sillä vinskan manifestoituminen antoi odottaa itseään ties kuinka monta lisäkuukautta kansainvälisen vinyyliruuhkan takia. Mutta mikäpä siinä, kun viimeinkin sain levyn käsiini.

Mutta miksi yleensä hankkia julkaisuja vinyylinä, kun ne ovat saatavissa ilman vaivaa ja pienemmällä kustannuksella striimauspalveluista? Yksi syy itselläni on artistin tukeminen; fyysisen äänitteen myynnistä saa artisti varmastikin paremman korvauksen kuin striimauspalvelun tuotoista. Lisäksi vaikkapa Pedot -julkaisun tapaan gatefold -kansiin pakattu tuotos on hieno esine jo sinänsä. Ja jos oikein hyvin käy, voi ”älppäriltä” saada mahdollisesti parempaa äänenlaatua kuin mitä 44.1 Khz -laadulla saatavilla olevasta peruslaatuisesta striimistä saadaan. High res -muoto on sitten asia erikseen.

Qobuzin ääni on ohuempi, ja Yrjänän äänessä ei ole totuttua syvyyttä ja bodya. LP:llä yrjänän ääni on myös enemmän läsnä. Suurimmat erot löytyvät kuitenkin ”alakerrasta”, LP:n kanssa ollaan joissakin biisesissä tilanteessa onko sitä jo liikaakin, mutta keskimäärin se on sopivalla tasolla ja selvästi voimakkaampi kuin Qobuzissa. Qobuzin puolella on taas jonkin verran selkeämpi diskantti, esimerkiksi lautaset soivat kirkkaammin ja voimakkaammin. On hieman makuasia kumpaa pitää parempana, itse kallistun hieman LP:n puolelle.

CMX – Vainajala (Qobuz CD-taso, tupla-LP)

Tällä kertaa huomaa välittömästi, että tämä albumi on Qobuzin heiniä. Äänikuva on siinä leveämpi ja syvempi, yksityiskohtaisempi sekä miellyttävämpi kuunnella. LP-versio on jossain määrin tukossa, ilmavuus puuttuu eikä se innosta kuuntelemaan. Nyt ei ole kyse mistään detaljitason asioista, vaan erot lyövät vasten kasvoja Qobuzin puolesta välittömästi.

CMX – Aion (Qobuz CD-taso, Tupla-LP)

Erinomaisen Aion -albumin kanssa äänenlaadullinen tilanne Qobuz verrattuna LP on tismalleen sama kuin Vainajalassa. Eli Qobuz on selkeä voittaja, ja tällä kertaa myös basso vie Qobuzissa voiton LP:stä. Mitäs tässä sen enempää runoilemaan.