Tässä on ensimmäinen osa erinomaisen mielenkiintoisesta tutustumismatkastani Astia-studiolle Lappeenrantaan. Julkaisen jatkossa vielä toisen osan, jossa käydään enemmän läpi esimerkiksi Astia-studion tapaa tehdä äänityksiä.

Suomesta löytyy varmastikin satoja äänitysstudioita. Yleensä niissä tehdään äänitykset digitaalisesti tietokoneelle. Rummut trigataan, eli aito ääni korvataan keinotekoisilla sampleilla, ja käytetään softaplugareita oikeiden analogisten efektilaitteiden sijaan. Lauluraitoja tarvitaan vähintään parisenkymmentä, jotta homma kuulostaisi massiiviselta – tai edes yhtään miltään. Lisäksi käytetään autotunea eli lauluraitojen viritystyökalua.

Kun kitaristi äänittää samaa sooloa seitsemättätoista kertaa, muu bändi vetää kaljaa, ja samalla tehdään korjauksia ja säätöjä tietokoneella. Ehkäpä neljäskymmenes miksausversio efekteineen, satoine raitoineen ja muine hienouksineen toisi onnen?

Olin yllättynyt kun kuulin, että kaikelle tälle löytyy vaihtoehto. Nimittäin Anssi Kipon luotsaama Astia-studio Lappeenrannassa tekee koko homman alusta loppuun asti analogisesti, aina perinteiselle kelanauhalle äänittämistä myöten. Ja kuten tulette vielä huomaamaan, tälle kaikelle on varsin vankat perusteet. Eikä Astia-studio ole mikään pikkubändien kohnauspaikka, sillä siellä ovat äänittäneet mm. Children of Bodom, Stam1na, Viikate ja Ensiferum.

Tutustuminen pääkallonpaikalla

Jo ennen tapaamistamme Lappeenrannassa olemme olleet Anssin kanssa yhteydessä Messengerin kautta. Anssista muodostui nopeasti välittömän, ystävällisen ja asialleen omistautuneen miehen vaikutelma. Eikä tuo vaikutelma katoa mihinkään, kun saavun perille studion pihalle, ja Anssi saapuu avaamaan ovea. Mies kutsuu minut peremmälle, ja astelemme ensimmäiseksi kaikista pyhimpään, äänitarkkaamoon miksauspöydän ääreen.

Ensimmäiseksi huoneessa huomioni kiinnittyy tietysti valtavaan miksauspöytään. Näitä on tehty vain kolmisenkymmentä yksilöä, kaikki käsityönä Englannissa. 

– Tämän A-studiossa olevan hienosaundisen Trident Vector 432 -miksauspöydän hain Frankfurtista kesällä 2012. Pöydässä on 42 inline-kanavaa eli 84 inputtia, 16 dynamiikkalohkoa sekä paljon muuta mukavaa, kuten System 4:n valmistama kanavakohtaista äänenvoimakkuutta ja kanavamykistystä miksauksessa hoitava VCA-automaatio. VCA tulee sanoista Voltage Controlled Audio, eli miksauspöydän volume-faderit eivät liiku fyysisesti, vaan vasemmalla olevan television näytöllä näkyy ohjelmoitujen fadereiden liikkeet. Äänen signaalitie pysyy kuitenkin täysin analogisena. ABBA-yhtyeen väki on tunnettu siitä, että heillä on aina ollut äänipuolen parhaat laitteet. He olivat hankkineet erään todella kalliin miksauspöydän, josta poistivat sen alkuperäisen automaatiojärjestelmän ja asennuttivat tämän samaisen System 4:n, koska heidän mukaansa tämä oli paras.

Miksauspöydän lisäksi tarkkaamosta löytyy melkoinen rivi erilaisia analogisia efekti- ym. laitteita sekä aivan oikeat klassiset nauhakaiut Revoxin nauhurein toteutettuna.

– Nämä laitteet ovat minulla jatkuvasti käytössä, ja olen tehnyt näillä kaikki delayt jo vuosikausia.

Astia-studiolta löytyy myös melkoisen harvinaisia laitteita, kuten vaikkapa kuusikymmentäluvun Telefunkenin M5-monokelanauhuri, johon Anssin on tarkoituksena kesälomamatkallaan löytää sopivat putket. Hänellä on myös niin ikään pari putkilla toteutettua 200-kiloista EMT-140 plate reverbiä eli levykaikua. Toinen on 50-luvun mono- ja toinen 70-luvun stereoversio. Niiden sisällä on metallinen jousilla ripustettu peltilevy, jonka keskellä on pieni kaiutin ja laidassa mikrofoni. Levy alkaa resonoimaan, kun siihen ajetaan miksauspöydän auxista esimerkiksi laulua. Nämä ovat maailman ensimmäisiä reverb-kaikulaitteita. Telefunkenin nauhurilla on tarkoitus saada levykaikuun kunnollinen pre-delay. Herralla on melkoinen harrastuneisuus näihin laitteisiin.

Anssi muistaa lähes joka välissä kehua analogisen äänipolun erinomaisuutta ja mainitsee esimerkkeinä tietysti vinyylin sekä c-kasettien suosion huiman nousun ja Facebookin kelanauhuriryhmien jatkuvasti lisääntyvät jäsenmäärät.

Kurkkailemme vielä tarkkaamosta löytyviä erilaisia efektilaitteita ja Anssi kertoo, että mallintavat digitaaliplugarit saavat aikaan noin yhden prosentin verran siitä, miltä analoginen versio kuulostaa. Aina välillä Anssi osoittaa jotain laitetta ja kertoo mikä se on. Ja niitä laitteita löytyy paljon.

– Moniraitanauhrina käytän Otarin MTR-90 mkII 2″ 24-raituria ja miksaukset taltioin Studer A812 ¼” -stereonauhurilla. Teen kaikki A-studion äänitykset ja miksaukset Recording The Mastersin SM900-magneettinauhalle. B-studiossamme on vaihtoehtoisesti mahdollista taltioida esimerkiksi Astian suosittua rumpusaundia tietokoneelle. Sinnekin on tosin tulossa optiona myös kelanauhaäänitys.

Olen omalla sivustollani tehnyt lukuisiakin virtakaapelivertailuja, ja joka kerta olen löytänyt mielenkiintoisia eroja. Olen näistä havainnoistani kertonut Anssille viesteissäni jo ennen studiolle tuloani. 

– Sinäkin olet tehnyt virtakaapelivertailun ja huomannut sen vaikutuksen. Tähän löytyy hyvin selkeät syyt, jotka saundieron aiheuttavat. Ensin täytyy ymmärtää yli professoritason kuinka sähkö käyttäytyy, mitä sähkö on ja mitä kaikkea kaapelissa oikeasti kulkee. Virtakaapeleiden erot ovat mitattavissa, mutta ensin pitää ymmärtää mitä mitataan ja miten. Sitten täytyy vielä osata bongata nuo erot äänestä. Se on helppoa, kun asian ymmärtää.

Virtakaapeliasiat todellakin puhuttavat hifikansaa. Esimerkiksi Hifiharrastajien sivustolla on tällä hetkellä keskustelua virtakaapeleista jo 362 sivua, eikä loppua näy. Homma menee hieman yksinkertaistettuna niin, että ne jotka kuuntelevat, usein sanovat kuulevansa eroja. Toiset taasen sanovat, ettei niissä voi olla eroja, eivätkä suostu edes kuuntelemaan.

– Siinä on ongelmana se, että tieteellinen puoli puuttuu. Meillä on tiedossa mistä erot johtuvat, myös se tieteellinen puoli. Luonani on käynyt bändien ohella myös useita yliopiston professoreita ilmiötä hämmästelemässä.

Anssin jutut kuulostavat todella mielenkiintoisilta. Anssi ei jätä myöskään studiollaan käyviä bändejä osattomaksi tiedostaan, vaan järjestää heillekin session aikana useita demonstraatioita erilaisista ääneen liittyvistä asioista.

– Kaikki ääneen liittyvät asiat voidaan ratkaista A/B-vertailulla. Bändit saapuvat yleensä luokseni sessiota edeltävänä iltana, jolloin teemme kasauksen ja soundcheckin. Tämä säästää meiltä 3–4 tuntia ensimmäisen sessiopäivän aamulta ja pääsemme heti nauhoittamaan. Rumpujen pystytyksen aikana ehdotan kitaristille ja basistille, että teemme instrumenttikaapelivertailun. Ensimmäistä kertaa luokseni saapuvia aina naurattaa ajatus siitä, että kaapelilla voisi olla minkäänlaista vaikutusta saundiin. Yksinkertaisen A/B-vertailun aikana poikkeuksetta jokainen hämmästelee kaapelin yllättävän suurta vaikutusta. Erikoiseksi asian tekee se, että myös huoneen toisessa laidassa oleva rumpalikin huomaa instrumenttikaapeleiden saundieron.

– Tämän jälkeen alamme vaihtamaan kaiutinkaapeleita. Yleisin kysymys on, että voiko se muka vaikuttaa ääneen. Kokeilemallahan tämäkin selviää. Hetken kaapeleita vaihdeltuamme on hämmästys suuri. Minulla on aiheesta satojen muusikoiden palaute, joten ilmiö on erittäin todellinen. 

– Lopuksi testaamme vielä virtakaapelin vaikutusta. Siinä vaiheessa löytyy usein bändistä sähköinsinööri, joka kertoo tietävänsä, ettei sähkökaapeli voi vaikuttaa vahvistimen ääneen. Testin jälkeen on taas koko porukan leuat ihmetyksestä lattiassa. Moni epäileekin, että eihän tämä voi olla mahdollista. Meillä on tästä kurranttia mittausdataa ja perusteellinen ymmärrys siitä, mistä ilmiössä on kyse. Yksikään kaapelihan ei sanan varsinaisessa merkityksessä paranna saundia, vaan kyse on siitä, minkä verran sitä saadaan huononnettua. Laadukas kaapeli kadottaa vähemmän informaatiota.

Seuraavaksi Anssi esittelee minulle studion soittotilat. Saan melkoisen pitkän luennon siitä, miten mikäkin huone ja tila on tehty sekä kuinka eri taajuuksia on käsitelty aina sen mukaan kuinka pitkä aaltomuoto milläkin taajuudella on. Jätetään kuitenkin tarkemmat yksityiskohdat studion rakenteista sekä esimerkiksi tilamikityksistä liikesalaisuuksiksi. 

– Studiomme on tehty 100 % kelluvaksi. Normaalisti studioissa on vain kelluva lattia, mutta meillä kelluu myös sisäseinät ja katto. Tämän lisäksi tarkkaamo kelluu täysin erillään soittotiloista, eli Astia-studiolla ei tule minkäänlaisia runkoääniä huoneesta toiseen. Jo pelkkä suunnittelu on ollut aikamoinen projekti, toteutuksesta puhumattakaan. 

– Soittotila on todella, todella tärkeä. Jos esimerkiksi rumpali luulee, että kaikissa keikkapaikoissa saa saman saundin virittämällä pöntöt joka ilta Tune Botilla prikulleen samaan vireeseen, on hän valitettavasti väärässä. Jotta rummut saundaavat eri huoneissa samalle, täytyy ne usein virittää eri vireeseen. Kyse on termistä nimeltä tilavirittäminen. Sama ilmiö tapahtuu esimerkiksi kaiuttimien kanssa; vaikka sinulla olisi parhaat kaiuttimet, mutta tila olisi huono, ei lopputulos saundaisi hyvälle. Pääset ilmiöstä jyvälle, kun otat kaiuttimesta elementin ulos ja kuuntelet mille se ilman koteloa kuulostaa. 

– Astia-studion rakennus on entinen rekkojen huolto- ja pesuhalli, jossa on kaksi identtistä studiota erillisine tarkkaamoineen ja soittohuoneineen. Studiotamme ei ole rakennettu miltään osin tyypillisesti, ja esimerkiksi lauluhuoneeseen saapuessa laulajat usein ihmettelevät, että miksi tilaa ei ole dempattu täysin kuolleeksi. Kerron heille, että esimerkiksi Michael Jacksonin laulumikki oli sijoitettu keskelle valtavan suurta kaikuvaa huonetta. Lauluraidoiltahan kuulee, kuinka Michael juoksee fiiliksissä ympäri huonetta, eikä demppaamattomuus ole tainnut estää levyjä saundaamasta hyvälle.

Jatketaan vielä Astia-studion toimintamallin läpikäymistä.

-Molempien studioidemme rumpuhuoneessa on 2 x 18 ” subwoofer, jota ajetaan 3000-wattisella vahvistimella. Laitan rumpuäänityksissä subbariin bassorumpua, joten jokainen polkaisu täräyttää mukavasti kehoresonanssia huoneessa oleville. Nauhoituksissa bassorumpu ei siis vain kuulu vaan myös tuntuu. Näin tuodaan teknisen nypläyksen sijaan touhuun huomattavasti lisää keikkafiilistä ja energiaa. 

Äänitettäessä homma menee niin, että bändi soittaa soittohuoneessa, laulaja laulaa lauluhuoneessa ja tarkkaamossa Anssi hoitaa äänityksen ja session päätteeksi miksauksen. Kohdistan katseeni tarkkaamon kaiuttimiin, ja kysäisen mitä ne ovat.

– A-studion tarkkamossa kuuntelu tapahtuu kolmella eri kaiutinparilla. Kuuntelen 95 % ajasta vanhoilla Yamahan NS-10 -kaiuttimilla, joita ajaa Kide Audion putkivahvistin. Välillä on hyvä tarkistaa balanssi Auratonen pienistä ”matolaatikoista”, joilla esimerkiksi Michael Jacksonin levyjä on miksattu. Tämän lisäksi ylin yläkerta sekä alin alakerta tarkastetaan aina silloin tällöin isolla kuuntelusysteemillä.

Lisää tutustumista Astia-studion tiloihin

Kuten olette jo huomanneet, Astia-studiolla eivät yllätykset lopu. Kun kuljemme eteenpäin studion tiloissa, tulee vastaan bändistage eli esiintymislava. Astia-studiolla voidaan siis pitää myös ihan oikeita keikkoja. Lavalla on esiintynyt muun muassa Pandora haitarimestari Netta Skogin kanssa, Edu Kettunen sekä iso liuta muitakin muusikoita ja erilaisia hevibändejä, täysin privaattikeikoilla. Huikea homma!

Anssi Kippo on monissa vesissä meritoitunut mies. Hän on toiminut myös Children of Bodomin keikkamiksaajana vuosina 1998–2002. Olin 2002 Wackenissa kuvaamassa Children of Bodomin keikkaa lavan ja yleisön välissä olevassa photo pitissä, ja kyseessä oli elämäni vaarallisin kuvaussessio. Crowd-surffaajia tuli aidan yli niin paljon, että piti katsoa melkein enemmän taakse kuin eteenpäin, ettei tule monoa niskaan.

Myös Anssille tuo samainen keikka on ikimuistoinen. Nimittäin juuri ennen Bodomin poikien vetoa vierekkäisellä päälavalla esiintyi Bruce Dickinson. Puolivälissä Brucen keikkaa puolet hieman alle 30 000 hengen yleisöstä siirtyi tyhjän lavan eteen odottamaan Children of Bodomia. Bodomeille oli järjestynyt yksi festivaalien parhaista sloteista perjantai-illalle. Bändi oli yhdessä crew’n kanssa sopinut, ettei kukaan ota lainkaan alkoholia ennen keikkaa. Kun veto oli puolivälissä ja kaikki miksaussäädöt kunnossa, Anssi korkkasi viskipullon. Hetkisen kuluttua joku tyyppi tuli miksauskoppiin naama punaisena selän taakse tuhisemaan, sillä subbareita ajettiin niiden äärirajoilla. Tyyppi jäi miksauskoppiin loppukeikan ajaksi seuraamaan, kuinka Anssi tyhjenteli tyytyväisenä viskipulloa.

Jonkin verran keikan jälkeen Anssi sai tiedon, että miksauskopissa tuhissut tyyppi oli Wackenin PA:t hoitaneen firman pomo. Ja hän oli saapunut ihmettelemään, että kuka oli se viiksekäs suomalainen hippi, joka oli tehnyt festareiden parhaat soundit. 

Paitsi studio-ominaisuuksiin, Astia-studiolla on panostettu myös kaikenlaiseen muuhun hienoon ja erikoiseen. Vessoja löytyy useampikin kappale, basisteille luonnollisesti omansa. Sinne on rakennettu myös keittiö ja kuuntelu-/fiilistelyhuone yli 140 vuotta vanhoista hirsistä. Lisäksi bändeille löytyy nukkumatilat ja muuta mukavaa. Kahvia varten Anssi jauhaa pavut vanhalla käsimyllyllä, eli analogimeiningillä mennään tässäkin.

Musiikinkuunteluhuoneessa – tai olohuoneeksikin sitä voi kutsua – on suhteellisen mielenkiintoinen ja erikoinen audiolaitteisto. On tavallinen Yamahan keskiluokan integroitu vahvistin, Pro-Jectin hieman paremman luokan vinyylisoitin, melkoisen isot Anssin kaverin tekemät kaiuttimet ja laitetason keskellä kohtuullisen isokokoinen Kide Audion pian julkistettava putkivahvistin. 

Kide Audion putkivahvistin on tulos hyvin pitkällä aikajanalla tehdystä suunnittelu- ja tutkimustyöstä. Vaikuttaa siltä, että tulossa on hyvin mielenkiintoinen tuote.

– Olemme valmistelleet Kide Audion vahvistinta aktiivisesti nyt parisen vuotta, ja olen tiimini kanssa laittanut siihen kaiken ääneen liittyvän tietämykseni. Yleisin kommentti Kide Audion vahvistinta kuulevalta on, että milloin laitteen saa ostaa. Emme ole juurikaan kiinnostuneita perinteisistä audiomittauksista, koska tämän laitteen kohdalla kyse on jostain aivan muusta.